Tulospalvelu V2 testivaiheessa!!!

Terve vaan Jyväskylästä. Lunta on tullut niin perkuleesti ja fillaritkin on takuuhuollossa. Joten tulospalvelun kehittämiseen on jäänyt aikaa. Tavoitteena on ollut että:

a) Kuka tahansa voi rekisteröityä ja kirjata omia tuloksiaan
b) Tuloksia voi katsella ilman rekisteröitymistä
c) Tuloksia voi myös kirjata muista lajeista kuin MTB-endurosta

Lisäksi saamme siirrettyä tulokset tulevista enskakisoista toivottavasti entistä tehokkaammin.

Joten tervetuloa rekisteröitymään palveluun!!! Järjestelmässä on tällä hetkellä 2011 kisatulokset, sekä testinä pätkäajat Jyväskylän endurokisasta. Lisään loppujen kisojen pätkäajat, kunhan saan taisteltua ne oikeaan muotoon.

Muistakaa kuitenkin seuraavat asiat:

1) Palvelu kehittyy vielä voimakkaasti, joten outouksia ja ärsyttäviä ominaisuuksia riittänee pitkälle kevääseen
2) Jos kirjaatte kisatuloksia, kiinnittäkään huomiota siihen että kirjoitatte tiedot oikein!!! Eli jos joku kirjaa samaan kisaan hieman eri nimellä (esim. Enduro Halikko tai Halikon enska), nämä menevät eri kisojen alle ja niitä joutuu yhdistelemään myöhemmin. Tulosta syöttäessä muutaman kirjaimen syöttämisen jälkeen järjestelmän pitäisi ehdottaa jo olemassa olevia kisoja listaksi siihen alle.

Ei muuta kuin pistäkäähän sanaa kiertämään. Minusta tätä palvelua voisi avata myös muille kuin endurokuskeille, koska tilausta tällaiselle keskitetylle paikalle on! Tällä hetkellä värit yms. ovat Eban kamaa, mutta niihin tulee customointimahdollisuus.

Ja laittakaa palautetta tähän alle tai suoraan allekirjoittaneelle.

Sisäänkirjautuminen:
https://litium.controla.fi/results/users/login

Kisatulosten katselu:
https://litium.controla.fi/results/tulokset

Pätkäaikojen katselu:
https://litium.controla.fi/results/ek-ajat

Rekisteröitymisen / sisäänkirjautumisen jälkeen pääset päävalikkoon. Päävalikosta valinnalla Hallinnoi tuloksia pääset syöttämään omia kisatuloksia. Voit käyttää myös CSV-tiedostoa jos se on tuttu muoto, niin saat tuotua enemmän tietoja kerralla.

Järjestelmä tukee myös eri lajeja ja mestaruussarjoja. Mestaruussarjaan voi kuulua rajaton määrä kilpailuja. Näiden kilpailujen kesken järjestelmä osaa laskea mestaruuspisteet. Mestaruussarjana on valmiiksi syötettynä MTB-Enduro 2011, ja siihen on liitetty viime vuoden kisat.

Ketterä käyttäjä löytää myös tukun muita ominaisuuksia, joita en muistanut tähän dokumentoida. Esimerkiksi voit kuulua useampaan joukkueeseen useampana vuonna. Se löytyy oman profiilin takaa (päävalikko – oma profiili – omat joukkueet).

This entry was posted in Tulokset. Bookmark the permalink.

Leave a Reply